Minun versioni: HSP

Aluksi täytyy sanoa, että en ole varsinaisesti tiukkojen määrittelyjen, lokeroinnin ja kategorisoinnin ystävä. Mutta on tilanteita ja hetkiä, jolloin tietyntyyppisten raamien tekeminen tai saaminen asioille helpottaa ja lisää ymmärrystä. Ymmärrys taasen kokemukseni mukaan luo meille ihmisille miellyttävämmät edellytykset elää omanlaistamme elämää.

HSP eli Highly Sensitive Person eli erityisherkkä eli aistitiedon käsittelyn herkkyys, rakkaalla lapsella ja sitä rataa… Elaine Aaron on tutkinut kyseistä ominaisuutta 90-luvulta eteenpäin, hän on psykologian tohtori Yhdysvalloista. Lyhyesti tiivistettynä HSP on synnynnäinen hermostollinen ominaisuus, joka löytyy noin 15-20%:lta ihmisiä. HSP:n hermosto käsittelee aistien välittämää tietoa ns. tavallista laajemmin ja syvällisemmin, joka ilmenee monin eri tavoin. Se voi tarkoittaa mm. tarkkaa havainnointikykyä, kokemuksien syvää kokemista ja monipuolista ja syvällistä asioiden käsittelykykyä.

Jokainen ihminen on yksilö ja jokainen kokee asiat eri tavoin. Myös jokainen HSP on erilainen ja herkkyyden ”taso” voi vaihdella yksilöittäin paljonkin.  Aihetta ei ole vielä kovin pitkään tutkittu, mutta uutta tietoa saadaan koko ajan lisää, jolloin myös tutkimusmenetelmillä on mahdollisuus kehittyä. On olemassa myös mielipiteitä koko HSP-määritelmää vastaan, mutta kokisin, että määritelmä ja sen luonnehdinta ovat vain hyvä asia, jos ne kasvattavat ymmärrystä ihmisyydestä ja sen eri kerroksista. Itse erityisherkkyys sanana on nostettu esille monenlaisissa yhteyksissä ja määritelmä on miltei kärsinyt pienen inflaation. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että moni on saanut apua luettuaan lisätietoa aiheesta.

Jotta tämä ei nyt menisi ihan faktojen toisteluksi, niin itse asiaan: Minun versioni HSP:stä ja siitä miten se minun elämässäni muun muassa näkyy ja tuntuu. Kuulin termin joitain vuosia sitten, silloin, kun ylipäänsä pidin koko herkkyys-asiaa pelkkänä heikkoutena ja huonona ominaisuutena. Koin titetenkin helpotusta, saatuani selityksen monille asioille. Silti edelleen huomaan vanhan ajattelutapani nostavan ajoittain päätään, jonka vuoksi jotkut ominaisuudet tuntuvat lähinnä rasitteelta.
Olen myös introvertti ja sekin vaikuttaa omalla tavallaan kokemukseeni maailmasta. Ominaisuuden sanoittaminen on haastavaa, mutta yritetään.

  • Ulkopuolisuuden tunne:
    Joskus heikompi, joskus vahvempi.
    En osaa sanoa mistä tunne tarkkaan ottaen tulee, mutta varmasti iso osa on sillä, että koen ymmärtämättömyyttä ns. tavallisesti kokevien osalta. Maailmaani ja kokemustani tuntuu joskus olevan vaikeaa avata sellaiselle, joka ei koe sitä yhtä syvästi ja kokonaisvaltaisesti. Ja tällä tarkoitan nimenomaan sitä ärsykkeiden iso määrää, joka tuntuu joskus ylitsevuotavalta ja se tuntuu myös kehollisesti
  • Ylläolevaan liittyen mm. isot väkijoukot, vieraat ihmiset ja paikat, joissa pitäisi olla kovin sosiaalinen ja toimia tietyllä tavalla saattavat olla minulle vaikeita paikkoja. Tunnen muiden tunnetilat vahvasti, näen ja kiinnitän huomiota sekä yksityiskohtiin että kokonaisuuksiin. Informaatiotulvaan, joka minulle tulee, voi olla vaikeaa suhtautua tai joskus sitä voi olla vaikea ymmärtää. Tähän liittyy voimakkaasti myös sen kokeminen haastavana, jos sanottu ja koettu eivät kohtaa, vaan mukana on teeskentelyä, epäaitoutta tai jotain muuta arveluttavaa
  • Joskus tuntuu, että aivoni toimivat ylikierroksilla ja liian nopeasti, päättelytketjut voivat olla pitkiä ja käyn mielessäni keskustelun nopeasti loppuun. Joskus, varsinkin aiemmin, koin sen suurena haittana, ettei pääni ole koskaan hiljaa vaan aina oli meneillään jotain. Jatkuva analysointi, miettiminen, asioiden pohtiminen ja murehtiminen veivät paljon energiaa. Nykyisin olen tehnyt asian suhteen itseni kanssa rauhan ja kiinnitän huomiota asiaan vain harvoissa tilanteissa.
  • Väsyn minulle haastavissa paikoissa suhteellisen nopeasti ja tarvitsen pitkän toipumisajan:
    Tämä on yksi niistä piirteistä, joista en pidä. En kertakaikkiaan tietyn rajanylityksen jälkeen enää pysty/jaksa skarpata ja olla esimerkiksi kovin sosiaalinen tai kiinnostunut jostakin. Jos en kuuntele itseäni ajoissa, niin lopputulos on, että sulkeudun ja olen hiljaa ja odotan poispääsyä tilanteesta.
    Jos vietän aikaani paikassa, joka vie paljon energinaani, tarvitsen toipumisaikaa eli yksinolemista ja hiljaisuutta, että saan ladattua akkuni uudelleen. Tämä tuntuu joskus turhauttavalta ja heikolta.
    Opettelen edelleen rajojen vetämistä ja tämä on sellainen aihe, joka nousee esiin yhä uudelleen ja uudelleen.
  • Ylikierroksilla käyminen:
    Liialliset ärsykkeet, ihmiset, nopeatempoiset ja rasittavat tilanteet, tilanteet, joissa joudun olemaan pitkiä aikoja epämukavuusalueella, sekä myös tilanteet tai asiat, joissa innostun kovasti.
    Nämä aiheuttavat ns. ylikierroksilla käymisen, joka kehotasolla tuntuu siltä, kuin olisin formularadalla, kaikki minussa liikkuu nopeasti, syke saattaa nousta, veri nousee päähän, teen asioita pikavauhdilla ja aivoni työstävät asioita vielä nopeammin. Se oikeasti tuntuu siltä, niin kuin itsekään saisi itseäni kiinni, hengästyttävää.
    Tämän ymmärtäminen on tärkeää, että osaan pysähtyä tai pysäyttää sen ajoissa.. Jos en, jälleen kerran palautuminen kestää.
  • Tunteminen:
    Yksi suurimpia kynnyksiäni. Kun pitkään opetteli olemaan ulospäin tunteeton ja silti sisällä käy myllerrys ja toinenkin. Kaiken tunteminen vahvasti; ilo, suru, viha, kiukku, rakkaus, huoli you name it. Tunteiden tuntemisen voi kokea niin voimakkaana, että ennemmin ei tuntisi lainkaan. Kaikki tuntuu kehossa, eri paikoissa. Myös muiden ihmisten tunteet, joita ei aina olisi hyvä ottaa omalle kontolleen. Sen tunnistaminen, onko tunne oma vai jonkun muun. Tämä on monisyinen iso kokonaisuus, jossa omien rajojen pitäminen ja tunnistaminen sekä empatia olisi hyvä olla tasapainossa. Tämä on kuitenkin myös yksi minulle tärkeimmistä ominaisuuksista, koska informaation määrä on huikea. Intuitio liittyy tähän myös minulla voimakkaasti.
  • Aistihavaintojen tekeminen:
    Tämä kattaa oikeastaan kaiken ylläolevan. Aistihavainnot ovat hienovaraisia ja minimaalisetkin asiat saattavat nousta esille. Ympäristön tarkkailu ja oman itsen ja sisäisten kokemusten tarkkailu tarkoittavat tarkkojen havaintojen tekemistä. Tämä on nimenomaan varmaan koko jutun ydin, tutkimusten mukaan aistini eivät ole paremmat kuin muilla, vaan hermostoni reagoi herkemmin asioihin. Tämä taasen johtaa moniin yllämainittuihin hetkiin, jolloin hermojärjestelmä ja keho saattavat olla jatkuvasti ikään kuin hälytystilassa, joka johtuu aistiärsykkeiden kuormituksesta.
  • En kestä kovia, tai aina hiljaisiakaan, ääniä joita en ole valinnut kuulla. Tämä voi käsittää mm. syömiseeen liittyvät äänet, tv:n tai muun vastaavan äänet jne. Haju- ja makuaistini on myös hyvin tarkka.
  • Kofeiini saa minut tärisemään ja alkoholi ei sovi minulle enkä oikein tykkää sen vaikutuksesta (varsinkaan suurempina annoksina, noh, kenelle se sopisi?)
  • Koen merkityksellisyyden kokemisen erittäin tärkeänä
  • Et näe minusta ulospäin mitään ns. normaalista poikkeavaa ja se tästä tekeekin joskus haasteellista.
  • Koen voimakasta yhteyttä eläimiin ja tulen hyvin luonnostaan niiden kanssa toimeen.
    Eläinten, varsinkin hevosten, kanssa on helppo olla ja ymmärrän niitä suhteellisen helposti
  • Tykkään olla yksin ja olenkin aikamoinen erakkoluonne
  • Minun on joskus vaikeaa teeskennellä kiinnostunutta, jos en sitä ole. Samaan kastiin menee tilanteet, joissa ollaan näennäisen ystävällisiä/tärkeitä/asian äärellä, joka on minusta epäolennainen
    Ilmeisesti tätäkin voidaan selittää erityisherkkyydellä! ..Joskus tämä on kyllä todellinen rasite, kun aina haluaisi olla ystävällinen kaikille eikä loukata ketään.
  • Välttelen konflikteja
    Tässä kohden poikkeuksina varmaankin joskus ylivirittymisen hetket
  • Analysoin tapahtumia jälkikäteen ja käyn ne monesti läpi
    Tähän saattaa liittyä myös huono omatunto jostakin asiasta; puhuin liikaa, en puhunut ollenkaan, sanoin yhden sanan tai lauseen väärin, ymmärsiköhän joku minut väärin, paljastinko liikaa itsestäni jnejne.
  • Nälkä ja väsymys eivät todellakaan sovi minulle. Pinna kiristyy, kaikki asiat tuntuu kymmenkertaisilta normaaliin verrattuna.

 Joissain yhteyksissä erityisherkkien ominaisuuksia halutaan nostaa jalustalle, tai niitä pidetään jotenkin parempina kuin muita ominaisuuksia. Tuntuu kuin tarvitsisi uskotella muille omaa arvokkuuttaan. Jokaista meistä ja meidän ominaisuuksista tarvitaan. Myöskin aina erityisherkkyyden taakse ”piiloutuminen” tai ainainen mielensäpahoittaminen ovat asioita, joille jokainen meistä voi tehdä jotain. Me voimme kehittää itseämme ja hyväksyä erilaisuuden kaikki muodot, mukavuusalue on kiva paikka, mutta siellä harvoin kasvaa mikään.

Tässä joitain asioita, joita olen omassa elämässäni kohdannut ja huomannut. Jokainen kokee asiat omalla tavallaan ja myös eletyllä elämällä on oma lusikkansa sopassa.

Halusin kirjoittaa aiheesta sen vuoksi, että tekstin luettuasi voisit huomata, että et olekaan yksin omien omituisuuksiesi kanssa. Jolloin olen pystynyt antamaan tällä tekstillä sinulle jotain uutta ja ymmärrystä lisäävää. Ehkä tämä voi toimia informaationa ja ymmärryksen tuojana myös sellaiselle, joka elää HSP ihmisen lähellä, ei sekään ole aina helppo tehtävä.

Erityisherkkyystestin voit tehdä mm. täällä.

Luomisen puuttumisen tuskaa

Jälleen kerran avasin word-dokumentin, sen jota olen viimeksi päivittänyt, jonne olen viimeksi wordin avatessani ja kirjoittaessani kirjoittanut. Scrollaan sivun loppuun ja mietin, että aionko jälleen kerran aloittaa alusta, niin kuin miltei jokaisella kerralla. Aloituksia on jo niin monta, ne eivät koskaan pääse kovin pitkälle.

Ei tule mitään. Avaan tyhjän dokumentin, josko tyhjän paperin tuijottaminen olisi parempi. Josko jälleen puhdas pöytä, ei tarvitse vahingossakaan vilkaista mitä olen aiemmin kirjoittanut ja miten olen asioita jäsentänyt. Ei sittenkään, ei uutta, ei nyt.Kevyt turhautuminen nostaa jälleen päätään, miksi päässäni on olevinaan niin paljon asioita, jotka pitäisi kirjoittaa ja sitten kun viimein saan aikaiseksi edes avata sen dokkarin, niin tekstiä ei tule. Ikään kuin se juuttuisi jonnekin matkalle, se ei kulje käsieni kautta sormiini asti ja siitä näppäimistölle. Jälleen kerran mietin, että miksi taas yritän, kun tiedän, että lopetan ennen kuin olen edes aloittanut.

Mitä minä nyt edes kirjoittaisin? Miksi edes kirjoittaisin? Kenelle ja ketä kiinnostaa. Jokainen lause näyttää teennäiseltä, liian pinnallisella tasolla kirjoitetulta, liian suunnitellulta. Keksin ties mitä selityksiä mielessäni sille, miksi en voikaan juuri nyt jatkaa, tai edes aloittaa kirjoittamista.

Huijaan itseäni; menen kirjoittamaan blogin puolelle, ei tämä ole niin iso juttu. Onpa nokkelaa kirjoittaa siitä, miten ei pysty kirjoittamaan, sanoa jotain, mutta ei kuitenkaan sano mitään. Mutta kirjaimia paperille latoessa turhautuminen väistyy huomaamatta. Onko sillä väliä mitä kirjoittaa, kunhan kirjoittaa. Yksi lempiselityksistäni: ”kunhan nyt edes jotain”, se on parempi kuin ei mitään ja samaan aikaan vähän syvemmällä minussa tunnistan arvostelun; miksi ei voi keskittyä siihen, millä olisi itselle eniten merkitystä, miksi tehdä vähän turhalta tuntuvaa tekstiä, kun samaan aikaan voisit tehdä jotain hyödyllisempää, työstää sitä, mitä niin pitkään olet halunnut tehdä.
Ja silti, löydän itseni edelleen tämän saman tekstin äärestä, nyt jo vähän huvittaa.

Ajoittain olen tuskastunut siihen, miksi en halua uppoutua luomisen tuskaan. Vai onko se edes sitä? Kohtuuttomat odotukset, niin iso pala, että en osaa ajatella sitä kokonaisuutena, kun en oikeastaan osaa edes määritellä mikä siitä tulee ja mitä se sisältäisi, mistä näkökulmasta, miten. Totean mielessäni, että turha edes aloittaa, en kuitenkaan saa mitään valmiiksi, ainakaan sellaista, jossa olisi mitään järkeä. Ihanan dramaattista.
Aina löytyy jotain mukamas tärkeämpää, aina löytyy joku häiriöärsyke, jonka turvin pääsen livistämään. Livistämään itseltäni, oikeasti.

Ehkä huomenna?